Keikat

Ei keikkoja tällä hetkellä.

The Ratzz soittaa räväkkää rokkia riuskalla asenteella! Tähän uuteen, rottamaailmaa vavisuttavaan kokoonpanoon kuuluvat biisien teksteistä vastaava laulaja Rizzy Ratson, kitaransoiton jo poikasena oppinut kitaristi Gene La Borotta ja bändin cateringistä vastaava rumpali Hercules von Wotta.

Bändin historia alkaa siitä, kun Gene ja Hercules tutustuivat kaupungin puhtaanapitolaitoksen viemärin kannella ja päättivät tehdä jotain ennenkuulumatonta, nimittäin omaa rokkia. Pojat alkoivat treenata kovasti löytämässään hienosti kaikuvassa viemärissä. Eräällä kerralla harjoitustunnelin päästä kuului tömähdys ja kolinaa. Mennessään katsomaan, mitä oli tapahtunut, pojat näkivät tulevan laulajansa Rizzyn silmät kauhusta selällään ja silinteri littanana. Pojat rauhoittivat pelästyneen ja saivat uuden, musikaalisen ja verbaalisen ystävän. Laulajan myötä kolmen hengen bändi oli täydellinen ja sen nimeksi tuli The Ratzz.

The Ratzzin kappaleet kertovat rotan elämästä niin kauniina ja raadollisena kuin sen vain voi tunkioilta ja viemäristä käsin kokea. Vaikka tunnelma on joskus myös surumielinen, loistaa bändin kirkkaimpana johtotähtenä selvästi rokkarirottien maailmanvalloituksen hinku ja vankkumaton usko itseensä ja omaan musiikkiinsa.

The Ratzz julkaisi ensimmäisen singlensä ”Hard Ratzz Halleluja” syksyllä 2006 ja heidän esikoisalbuminsa ”Hard Ratzz Halleluja” näki päivänvalon Marraskuussa 2006. Albumi on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän. Albumilistan top kympissä viihtynyt albumi on yksi vuoden suurimmista yllättäjistä.

Tuhansien Ratzz-fanien toivomuksesta, on 30.5 tulossa levy täynnä rottamaisia kesähittejä. Tämä loistava uusi albumi sisältää 10 uutta hittiä jotka tempaavat mukaansa rottien maailmaan.

Rottien alkavasta kiertueesta voi lukea hyvin varusteltujen viemäreiden ilmoitustauluilta sekä Popgramin sivuilta.

Lisää The Ratzzeistä: http://myspace.com/theratzz